Tiedän (siis toivon), että tänään on hyvä päivä. Tai huono, katsotaan nyt - päivähän on vasta aluillaan.
Eilen katsottiin serkun ja veljen kanssa putkeen kaksi leffaa, Peter
Pan (Peter oli syötävän suloinen) ja Rautanaamio (aivan mahtava
*sydänsydänsydän*) - tämähän ei varsinaisesti kuulu tänne, mutta sain
näistä uskoakseni jonkinlaisen inspiraation.
Siis - menin sitten näiden elokuvien loppumisen jälkeen nukkumaan
hyyyvin hyvin aikaisin, ja kuinka ollakaan, siihen kellonaikaan vielä
vilkas mielikuvitukseni alkoi värittää päähäni ajatusta uudesta
ficistä, joka on tosin kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa. Nousin
sängystäni, avasin ylimmäisen pöytälaatikkoni, kaivoin sieltä jo aivan
liian täyteen tekstatun
päiväkirja-ficcisuunnittelu-outoilukirjanen-vihkoni, käteeni
vaaleanpunakärkisen Stabilon ja aloin kirjoittaa, mistä ficci alkaa,
mitä herra X sanoo ja (tätä (-->) en kylläkään kirjoittanut, mutta mietin
sitä) miten herra X (numero 2) reagoi, kun herra X (numero 1) sanoo
tälle, mitä herra X:n (numero 1, siis) nyt pitikään alussa sanoa. Niin,
ja miten neiti X ja herra X alkoivat seurustella.
Lisää työtaakkoja luvassa, sanoo jo ennestään liian tuttu järjenääni
jossain alitajunnassani, mutta HAA - Fredericalla on aina jokin ässä
hihassa, kuten arvata saattaa! (Ja nyt ollaan taas NIIN itsevarmoja
että... ;))
Ja nyt kirjoittamaan ISBSL:ää, ja vaikkei huvittaisikaan, niin tänään
_on_ hyvä päivä. Ja jos ei ole, niin teen siitä sellaisen. (Naurakaa
pois, niin minäkin teen. :D)
maanantai, 10. heinäkuu 2006
Kommentit