Nyt
jos mulla olisi kädessäni jäätelötötterö, mäjäyttäisin sen varmaan
silmilleni suljettuani ne ensin. Olo vain on jotenkin niin... äh, en
minä sitä osaa selittää. Silmät vuotaa, koko ajan joutuu räpyttelemään
liiallisuuksiin asti ja kun niitä vielä kirveltääkin niin vietävästi.
Päähän koskee. Liikaa tietokoneella oloa, ja kukaan ei ole edelleekään
tullut ovelle huutamaan, että nyt pois sieltä ja ulos niin kuin olisit
jo.
ISBSL edistyy... jos edistyy. Eilen illalla onnistuin kirjoittamaan
vihkooni melkein kokonaisen sivun Tonksia, mutten menisi silti sanomaan
siitä mitään ylistävää. Se on vain harjoitusta, toistelen itselleni ja
hengitän vähemmän rauhallisena ruskeaan paperipussiin.
Ja uusin ficcini taas... sekään ei edisty. Kyse on laiskuudestani.
Tänään ei irtoa sitten mitään. Blääh.
maanantai, 17. heinäkuu 2006
DDR - Initial D - Ayumi Hamasaki - YOU
perjantai, 14. heinäkuu 2006
Zen Café - Todella kaunis
Ja
minähän en sitten tiedä, minne päin tuossa Zen Cafe-nimessä tulevat ne
´-merkit. Pilkunviilaajat, kerrottehan mullekin, minne ne laitetaan,
Uusin ficcini edistyy, vaikkakin hitaasti. Toista OC:täni en saa enää millään kiinni, se taisi nyt juosta lopullisesti pois pihalta ja karata kotoa. Harmittaa. Ja sitten ei harmita.
Oudoksuttaa.
Ehkä pidänkin nyt hautajaiset Jeannelle? Epäonnistuneelle OC:lle, joka ei taida olla pelastettavissa enää. Vai onko? (Jostain syystä tuntuu, että olisi, mutta ei sen hahmon tyttöystäväksi, jolle olin aikeissa tämän parittaa. Taas ristiriitaisuutta.)
Ja Peter. Enää ajatus siitä, että minun tulisi kirjoittaa tuosta pojasta, ei ole niin vastenmielinen kuin se joskus oli. Itse asiassa se ei ole sitä enää ollenkaan.
Jos vain jaksaisin, kirjoittaisin hänestä nyt heti sen kaiken, joka minun pitääkin - ennen kuin siirryn taas lempihahmooni Siriukseen.
// Kiitos, WB-AE:ni, nyt taisin hyvällä tuurilla saada tuon otsikonkin oikein. :3
Uusin ficcini edistyy, vaikkakin hitaasti. Toista OC:täni en saa enää millään kiinni, se taisi nyt juosta lopullisesti pois pihalta ja karata kotoa. Harmittaa. Ja sitten ei harmita.
Oudoksuttaa.
Ehkä pidänkin nyt hautajaiset Jeannelle? Epäonnistuneelle OC:lle, joka ei taida olla pelastettavissa enää. Vai onko? (Jostain syystä tuntuu, että olisi, mutta ei sen hahmon tyttöystäväksi, jolle olin aikeissa tämän parittaa. Taas ristiriitaisuutta.)
Ja Peter. Enää ajatus siitä, että minun tulisi kirjoittaa tuosta pojasta, ei ole niin vastenmielinen kuin se joskus oli. Itse asiassa se ei ole sitä enää ollenkaan.
Jos vain jaksaisin, kirjoittaisin hänestä nyt heti sen kaiken, joka minun pitääkin - ennen kuin siirryn taas lempihahmooni Siriukseen.
// Kiitos, WB-AE:ni, nyt taisin hyvällä tuurilla saada tuon otsikonkin oikein. :3
tiistai, 11. heinäkuu 2006
Smashmouth - Allstar
Harjoitusta, harjoitusta.
"Äh, älä jaksa, Lils."
"Et voi väittää vihaavasi häntä, kaikkihan me näemme, että te olette -"
"Sinäkin, Anna!"
"Kutsu minua oikealla nimelläni, kiitos."
"Rakastat häntä, eikö totta?"
"Lily, ihan totta, minä -"
"Rakastat Lilyä?"
"Ei, Anna, en minä Lilyä rakasta!"
"Ellet lakkaa kutsumasta minua Annaksi, kerron Jamesille, että olet salaa ihastunut Lilyyn!"
"Et uskaltaisi!"
"Kokeillaanko?"
"Kokeillaan!"
"EIKÄ KOKEILLA!"
"No johan, Lils, en tiennytkään, että SINÄ olit rakastunut JAMESIIN."
"Huh, tuo saa jopa minut kananlihalle. Sinähän olet aina ennen vihannut Jamesia, etkö olekin?"
"Aivan niin, tuossa on pointtia!"
"Tiedätkö edes hänen toista nimeään?"
"Miten se tähän liittyy?"
"Ei mitenkään, kunhan kysyin. Se on varmaan jotain hienoa, kuten Gabriel tai -"
"Eikö sinun pitänytkään olla rakastunut ihmissuteen?"
"Miten SE tähän liittyy?"
"Siten, ettet saa uneksia Jamesista ja Remuksesta samanaikaisesti."
"En uneksikaan!"
"Mitä tuo sitten oli?"
"Pelkkä toteamus!"
Piristystä iltaan kirjoittamalla - kun vain voisin työntää I should be so luckyn jollain tavalla pois mielestäni.
"Äh, älä jaksa, Lils."
"Et voi väittää vihaavasi häntä, kaikkihan me näemme, että te olette -"
"Sinäkin, Anna!"
"Kutsu minua oikealla nimelläni, kiitos."
"Rakastat häntä, eikö totta?"
"Lily, ihan totta, minä -"
"Rakastat Lilyä?"
"Ei, Anna, en minä Lilyä rakasta!"
"Ellet lakkaa kutsumasta minua Annaksi, kerron Jamesille, että olet salaa ihastunut Lilyyn!"
"Et uskaltaisi!"
"Kokeillaanko?"
"Kokeillaan!"
"EIKÄ KOKEILLA!"
"No johan, Lils, en tiennytkään, että SINÄ olit rakastunut JAMESIIN."
"Huh, tuo saa jopa minut kananlihalle. Sinähän olet aina ennen vihannut Jamesia, etkö olekin?"
"Aivan niin, tuossa on pointtia!"
"Tiedätkö edes hänen toista nimeään?"
"Miten se tähän liittyy?"
"Ei mitenkään, kunhan kysyin. Se on varmaan jotain hienoa, kuten Gabriel tai -"
"Eikö sinun pitänytkään olla rakastunut ihmissuteen?"
"Miten SE tähän liittyy?"
"Siten, ettet saa uneksia Jamesista ja Remuksesta samanaikaisesti."
"En uneksikaan!"
"Mitä tuo sitten oli?"
"Pelkkä toteamus!"
Piristystä iltaan kirjoittamalla - kun vain voisin työntää I should be so luckyn jollain tavalla pois mielestäni.
tiistai, 11. heinäkuu 2006
Kylie Minogue - I should be so lucky
Ficin
suunnittelua, kalenterin pläräämistä, ruoan ahmimista sekä jälleen
ficin suunnittelua. Siinä tämä päivä taitaakin sitten kulua.
Nyt vuorossa on siis uusin ficcini, josta ei ole ilmestynyt tekstiä vielä riviäkään. Kurjaa. OC:n keksiminen on aina ollut vaikeaa, mutta nyt se on entistäkin vaikeampaa - ainakin sikäli, mikäli tahtoo tehdä hahmostaan omaperäisen ja uudenlaisen, joka taitaa olla aika harvinaista tämän lajin fanfictioneissa...
Laurel, Starla, Stefanie, Stacie. Sanoisit nyt jotain, alitajunta käskee olematonta ja yrittää päästä selville muun mielen ajattelutavasta.
Sunnuntaina olin vielä täynnä ajatuksia ja ideoita, mielikuvia ja toivoa, mutta tänään mikään ei taaskaan tunnu olevan helppoa.
Äskettäin mieleeni putkahti jostakin Jack Caden, tuo jonkun-en-muista-minkä-väriset-hiukset omistava ja ties kuinka kauan aikaa sitten keksitty OC, josta en itsekään osaa sanoa paljon muuta kuin perheenjäsenet ja ihastuksen kohteen. Hänet keksiessäni ehdin tuskin edes raapaista rosoista pintaa, kun kappas vaan jostain ilmestyivät ekaluokkalainen Bill, ikäänsä verrattuna jo turhankin lapsellinen Katelyn (jolla tuntui olevan satojatuhansia sukulaisia) sekä leikisti täydellinen mutta oikeasti todellinen fiasko Sandra.
Tekemällä oppii, mutta silti sitä harvoin onnistuu.
Tahtoisin kerrankin tuntea todella onnistuvani kirjoittamisessa niin, että myös itse pitäisin tekstiäni kelvollisena. Mutta miltei joka kerta, kun luen läpi I should be so luckyn lukuja, ihmettelen, mikseivät ihmiset voi vain suoraan sanoa, että kiitti mulle riitti, en tykännyt. Tekstin julkaisuvaiheessa saatan jopa ajatella, että onhan tää ihan hyvä, mutta jälkeenpäin sitä jotenkin... katuu. Tai ei kadu, mutta tuntuu jotenkin naurettavalta.
"Siinä toi nyt on ja ne lukee sitä, ajattelee kuitenkin, että mikä tarhalainen tämänkin on kirjottanut, hyi mitä moskaa. Minä mitään tämmöstä lue, hullun maineen saisin..."
Ei itsesääliä, ei angstia, pohdintaa ja yrityksiä kohentaa itsetuntoa. (Sitä ei tästä huomaa, mutta näin ajattelen mielessäni.)
Mitä jos kuussa olisikin juustoa?
Nyt vuorossa on siis uusin ficcini, josta ei ole ilmestynyt tekstiä vielä riviäkään. Kurjaa. OC:n keksiminen on aina ollut vaikeaa, mutta nyt se on entistäkin vaikeampaa - ainakin sikäli, mikäli tahtoo tehdä hahmostaan omaperäisen ja uudenlaisen, joka taitaa olla aika harvinaista tämän lajin fanfictioneissa...
Laurel, Starla, Stefanie, Stacie. Sanoisit nyt jotain, alitajunta käskee olematonta ja yrittää päästä selville muun mielen ajattelutavasta.
Sunnuntaina olin vielä täynnä ajatuksia ja ideoita, mielikuvia ja toivoa, mutta tänään mikään ei taaskaan tunnu olevan helppoa.
Äskettäin mieleeni putkahti jostakin Jack Caden, tuo jonkun-en-muista-minkä-väriset-hiukset omistava ja ties kuinka kauan aikaa sitten keksitty OC, josta en itsekään osaa sanoa paljon muuta kuin perheenjäsenet ja ihastuksen kohteen. Hänet keksiessäni ehdin tuskin edes raapaista rosoista pintaa, kun kappas vaan jostain ilmestyivät ekaluokkalainen Bill, ikäänsä verrattuna jo turhankin lapsellinen Katelyn (jolla tuntui olevan satojatuhansia sukulaisia) sekä leikisti täydellinen mutta oikeasti todellinen fiasko Sandra.
Tekemällä oppii, mutta silti sitä harvoin onnistuu.
Tahtoisin kerrankin tuntea todella onnistuvani kirjoittamisessa niin, että myös itse pitäisin tekstiäni kelvollisena. Mutta miltei joka kerta, kun luen läpi I should be so luckyn lukuja, ihmettelen, mikseivät ihmiset voi vain suoraan sanoa, että kiitti mulle riitti, en tykännyt. Tekstin julkaisuvaiheessa saatan jopa ajatella, että onhan tää ihan hyvä, mutta jälkeenpäin sitä jotenkin... katuu. Tai ei kadu, mutta tuntuu jotenkin naurettavalta.
"Siinä toi nyt on ja ne lukee sitä, ajattelee kuitenkin, että mikä tarhalainen tämänkin on kirjottanut, hyi mitä moskaa. Minä mitään tämmöstä lue, hullun maineen saisin..."
Ei itsesääliä, ei angstia, pohdintaa ja yrityksiä kohentaa itsetuntoa. (Sitä ei tästä huomaa, mutta näin ajattelen mielessäni.)
Mitä jos kuussa olisikin juustoa?
maanantai, 10. heinäkuu 2006
DDR - Love Love Shine
Tiedän (siis toivon), että tänään on hyvä päivä. Tai huono, katsotaan nyt - päivähän on vasta aluillaan.
Eilen katsottiin serkun ja veljen kanssa putkeen kaksi leffaa, Peter Pan (Peter oli syötävän suloinen) ja Rautanaamio (aivan mahtava *sydänsydänsydän*) - tämähän ei varsinaisesti kuulu tänne, mutta sain näistä uskoakseni jonkinlaisen inspiraation.
Siis - menin sitten näiden elokuvien loppumisen jälkeen nukkumaan hyyyvin hyvin aikaisin, ja kuinka ollakaan, siihen kellonaikaan vielä vilkas mielikuvitukseni alkoi värittää päähäni ajatusta uudesta ficistä, joka on tosin kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa. Nousin sängystäni, avasin ylimmäisen pöytälaatikkoni, kaivoin sieltä jo aivan liian täyteen tekstatun päiväkirja-ficcisuunnittelu-outoilukirjanen-vihkoni, käteeni vaaleanpunakärkisen Stabilon ja aloin kirjoittaa, mistä ficci alkaa, mitä herra X sanoo ja (tätä (-->) en kylläkään kirjoittanut, mutta mietin sitä) miten herra X (numero 2) reagoi, kun herra X (numero 1) sanoo tälle, mitä herra X:n (numero 1, siis) nyt pitikään alussa sanoa. Niin, ja miten neiti X ja herra X alkoivat seurustella.
Lisää työtaakkoja luvassa, sanoo jo ennestään liian tuttu järjenääni jossain alitajunnassani, mutta HAA - Fredericalla on aina jokin ässä hihassa, kuten arvata saattaa! (Ja nyt ollaan taas NIIN itsevarmoja että... ;))
Ja nyt kirjoittamaan ISBSL:ää, ja vaikkei huvittaisikaan, niin tänään _on_ hyvä päivä. Ja jos ei ole, niin teen siitä sellaisen. (Naurakaa pois, niin minäkin teen. :D)
Eilen katsottiin serkun ja veljen kanssa putkeen kaksi leffaa, Peter Pan (Peter oli syötävän suloinen) ja Rautanaamio (aivan mahtava *sydänsydänsydän*) - tämähän ei varsinaisesti kuulu tänne, mutta sain näistä uskoakseni jonkinlaisen inspiraation.
Siis - menin sitten näiden elokuvien loppumisen jälkeen nukkumaan hyyyvin hyvin aikaisin, ja kuinka ollakaan, siihen kellonaikaan vielä vilkas mielikuvitukseni alkoi värittää päähäni ajatusta uudesta ficistä, joka on tosin kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa. Nousin sängystäni, avasin ylimmäisen pöytälaatikkoni, kaivoin sieltä jo aivan liian täyteen tekstatun päiväkirja-ficcisuunnittelu-outoilukirjanen-vihkoni, käteeni vaaleanpunakärkisen Stabilon ja aloin kirjoittaa, mistä ficci alkaa, mitä herra X sanoo ja (tätä (-->) en kylläkään kirjoittanut, mutta mietin sitä) miten herra X (numero 2) reagoi, kun herra X (numero 1) sanoo tälle, mitä herra X:n (numero 1, siis) nyt pitikään alussa sanoa. Niin, ja miten neiti X ja herra X alkoivat seurustella.
Lisää työtaakkoja luvassa, sanoo jo ennestään liian tuttu järjenääni jossain alitajunnassani, mutta HAA - Fredericalla on aina jokin ässä hihassa, kuten arvata saattaa! (Ja nyt ollaan taas NIIN itsevarmoja että... ;))
Ja nyt kirjoittamaan ISBSL:ää, ja vaikkei huvittaisikaan, niin tänään _on_ hyvä päivä. Ja jos ei ole, niin teen siitä sellaisen. (Naurakaa pois, niin minäkin teen. :D)
